2005/01/15

Tilannekatsaus

Vuodenvaihteessa palasin jälleen tekemään normaalia viisipäiväistä työviikkoa entisen kolmepäiväisen sijaan. Nyt ei aikaa enää tunnu riittävän rauhallisiin neulomisiltoihin. Bloggailuunkin tämä vaikuttaa, en millään ehdi päivittää niin usein kuin haluaisin. Toivon kuitenkin kovasti, että saisin pidettyä blogini pystyssä, vaikka sitten vähän harvemminkin kirjoitellen. :-)

Duffeli-knit-along starttaa siis maaliskuun ensimmäisenä päivänä, hauskaa! Mukaan ovat ilmoittautuneet Kristel, Carita, Kati,
Susanna, Maria ja lapanen77. Terdekin vaikutti kiinnostuneelta, mukaan vaan!

Onnin duffelista tulee tummansininen, ja teen 98-senttisen eli 4-vuotiaan koon, vaikka Onni onkin vasta kaksi- ja puolivuotias. Eipa sitten jää heti pieneksi. Minkä kokoisia ja värisiä duffeleita te olette ajatelleet tehdä?

Neulomisistani ei ole paljon kerrottavaa. China on saanut kauluksen.

chinakaulus

Ai niin, kiitos vielä kaikille neuletapaamisessa olleille! Minä onnistuin jälleen kerran saamaan neuleeni ihan sotkuun (olen jokaisen neuletapaamisen jälkeen joutunut purkamaan kaiken neulomani :-D), mutta siitä huolimatta oli mukavaa. :-)